02.11.2023
Diakoniakoulutettu - tervetuloa omiesi joukkoon!
Marraskuun 2023 aikana varsinaiseksi jäseneksi liittyneet saavat liittymislahjana K- tai S-ryhmän 50 euron lahjakortin.
Diakoniakoulutettu, liity nyt oman alasi johtavaan ammattiliittoon. Diakoniatyöntekijöiden Liitto (Dtl) on kirkon sektorin suurin ja vanhin diakonia-alan ammattijärjestö. Jäsenkelpoisia ovat kaikki ammattikorkeakoulu- tai vastaavan tutkinnon suorittaneet, joilla on kelpoisuus evankelis-luterilaisen kirkon diakonian tai kasvatuksen tehtäviin. Jäsenkelpoisia ovat myös näiden alojen opiskelijat.
Jäseniämme työskentelee mm. diakoniatyöntekijöinä, lähetyssihteereinä, lähetystyöntekijöinä, perheneuvojina, lapsityönohjaajina, kansainvälisen työn tehtävissä ja muissa asiantuntijatehtävissä kirkossa. Kuntien ja yksityisten sosiaali- ja terveyspalveluiden työntekijöinä, sosionomeina tai sairaanhoitajina on monia jäseniämme.
Diakoniatyöntekijöiden Liitto edistää yhdessä muiden akavalaisten kirkon liittojen (AKI, KNT) kanssa erityisesti kirkon hengellisen työn tekijöiden työsuhteen etuja. Ammatillisen diakoniatyön puolustajana Dtl tekee ainutlaatuista työtä, jota kukaan muu ei tee.
Liitto hoitaa jäsentensä palkkaukseen, palvelussuhteen ehtoihin ja ammatiliseen edunvalvontaan liittyviä asioita. Järjestämme myös koulutusta, opintomatkoja ja virkistystoimintaa sekä osallistumme aktiivisesti diakonian alaan liittyviin työryhmiin ja vaikuttamistoimintaan.
Yhdessä olemme enemmän!